Salaisuus

Okei, viime teksti oli vähän turhan kärkäs alkuunpolkaisu ja purkaus, mutta nyt homma alkaa oikeasti. Olisi tietysti luonnollista aloittaa vasta vuodenvaihteen jälkeen, kun kaikki muutkin ns. aloittavat uuden elämän, mutta mäpäs otan varaslähdön! Tietysti annan uudenvuodenlupaukseni, mutta enää ei oo päivääkään hukattavaksi.

On itsestäänselvää, etten kerro kenellekään, että musta tulee tähtikirkas. Jollain lailla en tajua sitä. Äiti voisi olla tukena, me voitaisiin jopa laihduttaa yhdessä, se tietää kyllä, mistä on kysymys, mutta jotenkin mä en luota siihen enää sen jälkeen, kun se heitti Lissullakin-on-jo-poikaystävä -läppää kaikille siks, että olin käynyt Jorin kanssa kävelyllä. No, se on eri tarina sitten, kerron ehkä joskus. Ja mummolle se kertoi, että mulla on suolisto-ongelmia, vaikka mä erikseen sanoin, että et sitten kerro niistä kenellekään, et edes mummolle. Niin että ymmärtäisikö se tätäkään, varmaan huutelisi kaikille, että mä ja Lissu ollaan yhteislaihiksella.

Mutta ennen kaikkea siksi mä en kerro sille, ettei se uskoisi mua. Eikä se uskoisi muhun. Näin se keskustelu menisi:

Minä: "Äiti, mä olen ajatellut alkaa vähän keventää."

Äiti: "Miten niin keventää? Kevyestihän me syödään muutenkin."

Minä: "Niin, mutta vähän katsella kiloja. Tiputtaa pikkuisen painoa. Laihduttaa."

Äiti: "Eihän sulla ole mitään tarvetta laihduttaa! Minä se tässä olen, joka pitäisi laittaa kunnon laihdutuskuurille. Oletko kuullut uudesta dieetistä, siitä jossa syödään omena ennen jokaista ateriaa?"

Minä: "Niin mutta on mulla vähän ylipainoa. Ja siitä olisi hyvä päästä eroon nyt tässä vaiheessa, kai säkin tiedät, että nuoruuden ylipaino voi muuttua vanhemmiten vaikeaksi lihavuudeksi."

Äiti: "Niin, mutta sä olet edelleen kasvava ja kehittyvä nuori." (Edelleenkin: täytän kevättalvella 20). "Sulla ei oo mitään tarvetta edes keventää. Tuossa iässähän paino tippuu ihan itsestään, nuorilla aineenvaihdunta on niin nopea vielä, toisin kuin meillä keski-ikäisillä! Haetaanko tänään pitsaa?"

Niin että ei, en ajatellut kertoa äidille. Ostan vaikka omat ruokani sitten. Ja säästän kuntosalikorttiin. Niin, se olis äidille kertomisessa hyvä, että sitten se voisi tukea mua rahallisesti. Mutta oikeasti se nauraisi perseensä irti, jos pyytäisin kuntosalikorttia tai kymppikorttia. "Meidän Lissuko salilla, vaikea kuvitella!" Niin on vaikea kuvitella, kun mua ei oo koskaan kannustettu liikkumaan, pelkästään lytätty jo perheen puolesta, saati koulun, ja sitten joku vielä ihmettelee, miten musta on tullut tällainen plösö.

Annikalle kertoisin muuten, mutta sitä ei ole kiinnostanut mun asiat sen jälkeen, kun se löysi Nikonsa. Tai näennäisesti tietysti kiinnostaa, se kyselee vähän väliä, mitä kuuluu, mutta se kysyy oikeasti vaan, jotta voisi taas kertoa, miten ihana Niko on, miten hellä ja miten komea ja herkkä ja kaikkea mitä muut jätkät ei vaan ole. Mä en tiedä, miten mä kertoisin sille, etten mä halua kuulla koko ajan. Sen jälkeen kun Jori lähti, musta on tuntunut, etten mä kelpaa kenellekään. No, sekin on toinen tarina. Ja se asia muuttuu. Mä kelpaan kaikille sen jälkeen, kun musta on tullut tähtikirkas.

Isälle luonnollisesti en kerro. Pleksin läpi ei koskaan puhuta mistään oikeasta. En usko, että se edes huomaa sitten mitään.

Ainut mahdollisuus olisi mummo, mutta mummoa mä en tahdo huolestuttaa, se ei ansaitse vaarin syövän lisäksi yhtään kannettavaa enää. Mummoa mä pelkään tavallaan. Se on niin lämmin ja pehmeä. Se sanoisi oikeat sanat ja kieltäisi minua jatkamasta. Tiedän, että se kieltäisi jatkamasta. Tai ei kieltäisi, se saisi lopettamaan ennen kuin aloitan, ja siksi en kerro mummolle.

Sekin on ongelmallista, että jos kerron kaikille, että aion laihtua kirkkaaksi ja ihanaksi, niin sitten on noloa, jos se ei onnistukaan. Mutta mä luotan siihen, että se onnistuu, koska mä näen jo sinne asti. Mä olen jo koskenut kirkkautta, joten miten mä voisin ajatella, että maalliset nautinnot, kuten ruoka, olisivat jotenkin tärkeämpiä?

Nälän tunne ei ole kaukana jumaluuden tai jumalallisuuden tunteesta. Tätä samaa tunnetta kristityt kokevat kirkossa ja muslimit pyhiinvaelluksella ja buddhalaismunkit meditoituaan kolmekymmentä vuotta. Täydellinen kirkkaus vaatii puhtautta, ja puhtautta saa vaan, jos tyhjentää kehonsa kaikesta turhasta. En päästä enää rasvaa ja sokeria ja hiilareita mun ja taivaallisuuden väliin. Mä olen jo ollut siellä, ja mä menen sinne lopullisesti. Sitten kaikki näkevät, sitten kaikki sokaistuvat.

Nälkä. Nälkä kalvaa mua, luita, lihaksia. Pyörryttää, mutta enää ei väsytä. Janottaa, mutta se ei haittaa, koska vettä saa juoda niin paljon kuin maistuu, vedessä kaloreita on nolla. Huippaa, mutta se on vain tempautumisen tunnetta. Kohta olen jossain korkeammalla kuin kukaan muu. Istun lattialla ja tunnustelen nälkää kylkiluiden välissä ja nautin siitä. Mun on opittava nauttimaan siitä. Toisilla olkoon kulinaariset nautinnot, joillain kolmansilla seksi, neljänsillä huumeet, minulla nälkä.

Mutta erona kaikkiin syöppöihin ja seksimaanikoihin ja narkkareihin on, että ainoastaan minä pääsen taivaaseen. Musta tulee tähtikirkas, taivaallinen, jumalallinen, puhdas, askeettinen, höyhenenkevyt, ohut, ihana, ja valo paistaa musta läpi.

Kevyt aloitus eli eilisen (29.12.) syömiset:

Aamupala: Yosa-kaurajukurtti

Lounas: 4 dl tomaattikeittoa, raejuustoa

Välipala: porkkana

Päivällinen: porkkana, raejuustoa

Iltapala: Yosa

Liikunta: 6 km lenkki