Kateus

Siis JOO, mä olen kateellinen Annikalle sen poikaystävästä. Tiedän että kaikki edellisen postauksen lukeneet tajusivat sen ja ajattelivat että haa, tuo kirjoittaja on vaan kateellinen sen parhaalle kaverille, niin mä sanon sen nyt selvyydeksi suoraan: niin olenkin.

Kun Annika kysyy: "Oletko sä kateellinen mulle?" tai kuittaa hätäpäiten sanotun kiukkuisen kommentin sanomalla "mut sä olet vaan kateellinen", kiellän tietysti kaiken. Kerran sanoin jopa suoraan, että herää pahvi, eikä se vastannut moneen päivään mun snäppeihin, ja emojit sillä on vähentyneet sen jälkeen. Kun juttelin äidille siitä miten Annikan jatkuva hehkutus Nicosta ärsyttää, äiti sanoi, että mun pitää pystyä olemaan iloinen Annikan puolesta, ja onhan mullakin se Jori (joka todennäköisesti silläkin hetkellä pani jotain tosi kuumaa koripalloilijaa).

Koska tämä blogi on kuitenkin 100 % rehellinen, niin sanotaan se nyt suoraan: MÄ OLEN KATEELLINEN ANNIKALLE SEN POIKAYSTÄVÄSTÄ.

Noin, nyt se on sanottu.

Ja nyt HOX kaikki lukijat: Mä en ole vähän vertaa, en tipan tipan tippaa, kateellinen Annikalle juuri Nicosta. Siinä on tärkeä ero.

Mä olen kateellinen Annikalle, KOSKA ANNIKALLA ON POIKAYSTÄVÄ JA MULLA EI. Mä en ole kateellinen Annikalle juuri Nicosta. Tärkeä ero. Nico on luiseva latumerkki, jolla on vieläkin aknea, vaikka se on jo yli 20, ja paskat paperit lukiosta, Nico harrastaa muka jääkiekkoa mutta käytännössä pelaa vaan änäriä jollain pleikkarilla, jota se muuten rakastaa noin sata kertaa enemmän kuin Annikaa, joka kuitenkin antaa sille pimperoa jotta voi edelleen pitää Facebookin suhde-statuksensa parisuhteena.

(Ja joo, tiedän että tämä on kamalan ilkeää. Ei tarvitse ottaa jokaista sanaa kirjaimellisesti. Kunhan puran turhautumista.) Mutta siis pointtina: jos Nico on Annikalle kerran niin sairaan ihana, niin miksi Annikan pitää todistaa se joka välissä? Ei oo viikkoa ilman että Instaan ilmestyy pusikuva ja Faceen rakkauspäivitys. 

Ja edelleen: mä olen kateellinen. Se on ilmiselvää. En kai mä nytkään istuisi tässä kirjoittamassa paskaa MUN PARHAASTA KAVERISTA johonkin blogiin vaan todennäköisemmin istuisin jonkun komean körilään kainalossa katsomassa romanttista komediaa tai syömässä spagettia samalta lautaselta. Olis mustakin kiva julkaista pussailukuvia Instassa ja snäpätä Annikalle takaisin, että munki poikkis on valmistanut kynttiläillallisen ja osti lahjaksi kylpylälahjakortin ja hieronnan! Ja vaikka en löytäis poikaystävää, vähintään toivon, että ne eroaisivat. Niin, tää on niin kamalan ruma ajatus, yhtä ruma kuin minäkin. Mä vaan jotenkin toivoisin, että me voitaisiin taas puhua jostain muusta kuin Annikasta ja Nicosta. Ja että Annika kysyisi multa joskus, mitä mulle kuuluu, koska se haluais kuulla, eikä siksi, että mä kysyisin siltä takaisin ja se voisi kertoa.

Toisaalta myös pelkään sitä hetkeä, kun Annika kysyy, mitä kuuluu. Pelkään, koska a) voinko mä vastata siihen kysymykseen vilpittömästi, kun tiedän, ettei Annika kysy vilpittömästi? ja b) mitä hittoa mulle edes kuuluu?

Niin, mitä mulle kuuluu?

Ainakin tosiasia on, että mä istun tässä nyt kirjoittamassa blogia enkä tee mitään jännittävää. Niska on jumissa koska asento on huono, mutta en siirry tästä sängyltä pöydän ääreen. Mulla on nälkä. Nälkä on ok. Mulla on myös hiukan jano. Vieressä on täytetty vesipulloa, joten sekin asia ratkeaa, kunhan saan tämän virkkeen loppuun.

Mulla ei ole hyvä mieli. Mun mieliala ei ole hyvä. Mä en ole hyvällä mielellä. Jos sillä nyt on mitään merkitystä. Pulmallinen juttu. Jos mieliala ei ole hyvä, niin onko se sitten paha? Vai voiko siihen väliin jäädä kuplaan kellumaan? Koska siltä musta nyt tuntuu. On paha musta mieliala ja on värikäs hyvä mieliala ja mä seison harmaassa pisteessä siinä keskellä.

Mieliala. Hällä väliä mielellä. Mitääkö kaikesta oikeastaan olla aina jotain mieltä, ja pitääkö mielialankin olla sellainen juttu, että se on joko-tai? Hyvää tai pahaa? Mutta kaikessa hyvässä on aina jotain pahaa ja kaikessa pahassa jotain hyvää. Mun mieliala ei ole hyvä, mutta ei se ole myöskään huono, ei täysin, koska huonolla mielellä ainakin voin olla tyytyväinen itseeni.

Kun viimeksi näin Jorin, yö oli samanlainen kuin silloin jouluna mummolassa, paitsi ettei ollut lunta eikä joen päälle olisi voinut juosta. Olisin silti voinut juosta. Kun pääsin kotiin, äiti piikitteli, että ai olin poikaystäväni kanssa romanttisella iltakävelyllä. Se käski kertoa yksityiskohtia, että mitä kaikkea tapahtui, mutta mitä siihen kysymykseen voi vastata?

Tapahtui kaikkein pahin. Se, ettei mitään tapahtunut. Jori jätti minut tyhjäksi tuijottamaan peräänsä. Miehille selän kääntäminen on uskomattoman helppoa ja kivutonta.

Isää näin eilen. Mutta. En jaksakaan kirjoittaa siitä.

Syömiset 4.1. 

Aamupala: kuppi kahvia
Lounas: kuppi kahvia
Välipala: -
Päivällinen: kanakeittoa
Iltapala: ruisleipää ja kurkkua

(Ps. Jos joku huolestui yksityisyyteni puolesta, niin kaikki nimet tässä blogissa on muutettu.)

Synti

Sain joululahjaksi aika paljon rahaa, joten tietysti menin heti törsäämään ne ale-myynteihin. Toisaalta järkevämpää ostaa ne samat jutut nyt halvalla kuin parin kuukauden päästä täyteen hintaan.

Lindexissä sovitin syntisiä pikkuhousuja ja rintsikoita. ("Syntiset." Miksi tuntuu niin hyvältä sanoa alusvaatteita syntisiksi? Ehkä koska Annika sanoo kaikkea mikä etäisestikään liittyy seksiin syntiseksi, vaikka syntinen kuulostaa enemmän positiiviselta kuin negatiiviselta adjektiivilta. Suklaakin on syntisen hyvää, ja homejuustossa on syntisesti rasvaa.) No joo siis, ne alkkarit on viininpunaiset ja niissä on strasseja ja verkkoa ja niistä näkee jopa läpi. Eivät stringit, mutta siinä ja siinä. 

Pukukopissa sovitin niitä omien alkkareiden päälle ja tuijotin itseäni peilistä ja tajusin että näytän oikeasti vastenmieliseltä. Hionneet kainalot, ajamattomat ihokarvat, vatsamakkarat ja tylsä, maantienharmaa tukka, jonka tekokuitupipo oli kaiken lisäksi sähköistänyt. Huono ryhti, kuiva ja finninen iho,  Vatsan kurtut oikein korostuivat niissä kimmeltävissä alkkareissa, samoin mun raskausarvet (lue = läskistä venyneet reidet) ja kaikki selluliittimuhkurat. Mä vaan seisoin siinä, mä seisoin minuutteja ja tuijotin, vaikka mä halusin katsoa pois, mutta mä katsoin; mä katsoin pitkään, kunnes mun silmissä alkoi sumeta. Mä kidutin itseäni, niin se on.

Mä otin ne alkkarit, mutta kaksi kokoa liian pieninä. Ne sopivat minulle, sanotaan kahden kuukauden päästä.

Mutta näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua, kyllä sitä mieltä olisivat kaikki. Mä luin kerran jutun toimittajasta, joka meni työn puolesta plastiikkakirurgin luo ottamaan arvion siitä, mitä kaikkia kohtia hänestä pitäisi korjata. Plastiikkakirurgi keksi yli viisikymmentä korjattavaa kohtaa. Viisikymmentä.  Mä en edes keksi kehostani niin montaa kohtaa. Mutta se hetki sovituskopissa oli vähän samanlainen:  mä mietin kaikki kohdat, jotka pitää muuttaa.

Läskit. Ne harmittaa mua kaikkein eniten, sillä niitä ei saa pois rahalla eikä sormia napsauttamalla, vaan se vie aikaa, se vie mun itsekurista ja motivaatiosta riippuen muutamasta viikosta kuukausiin. Pian pitää palata töihin, enkä mä tiedä, onko se hyvä vai paha. Ehkä kiire saa ajatukset pois ruuasta, tai sitten olen kotiin päästyäni niin nälkäinen, että tulee syötyä liikaa niin kuin toissa päivänä makaraonilaatikkoähky. 

Tukka. Varasin jo kampaajan, mutta en tiedä, mitä haluan. Platinaista blondia, vai sittenkin kirkkaanpunaista? Vai ehkä kuparinpunaista? Mahonginpunaista? Ellei sitten tummanruskeaa? Tammenruskeaa? Sävyjä on vaikka millä mitalla. Luulen, että kuparinpunaista.

Selluliitti. Ruokavalio kai auttaa siihen. Mihinkään kauneusleikkaukseen mulla ei olisikaan varaa.

Iho. Se on kamalan kuiva, nenänpielet ihan hilseilevät! Lisäksi leukaan on taas ilmestynyt finnejä. Jostain Demistä luin, että leukaan tulevat finnit on merkki stressistä. Saatanastako mulle on stressiä tullut, nythän on lomaa ja sen kyllä huomaa.

Ihokarvat. Tiedän: pitäisi olla tarkempi. Joillain naisilla ei koskaan kasva missään karvaa, joko ne käyvät sokeroinneissa tai sitten vaan tunnollisesti ajavat karvat aina kun niitä vähänkään ilmestyy. Mulla on kainaloissa ja säärissä, jopa tisseissä kasvaa karvaa, ja jalkovälissä tietysti, koska haloo, kuka muu sinne nykyään katsoo kuin minä? Niin että ketä varten minä ajelisin yhtään mitään pois. Mutta nyt siihenkin tulee muutos. Epilaattoriin ei ole varaa, joten partareillä mennään.

Ei mikään ihme, ettei Jori halunnut olla kanssani paria kertaa enempää. Tokalla kerralla se puristi silmiään kiinni ja varmaan ajatteli jotain muuta, jotain toista.

Raha menee kaikkeen tähän, ja mä olisin halunnut mennä leffaan ja ostaa uudet talvikengät ja ehkä takinkin. Varasin kampaajan ja ostin Body Shopista järjettömästi kaikkea ihanantuoksuista mutta saatanan kallista, ja sitten hommasin ihokuorinnan ja kasvonaamion, vittu KASVONAAMION, tiedän jo miten äiti räkättää mulle ja tarjoaa kurkkusiivuja silmille, vittu se ei kans tajua mistään yhtään mitään. Ostin myös korkokengät, kirppikseltä tosin, mutta ihan kivat, ja kirkkaanpunaisen huulipunan, ja Glitteristä kimaltavan kaulakorun. Ja sitten syntiset alusvaatteet, joihin en vielä edes mahdu. 

Kun olen valmis, lähden ulos ja löydän jonkun, ja sitten en enää koskaan ajattele Joria. Ja kaikki katsovat mua, kaikki näkevät mut, nyt ei kukaan näe, Jorikaan ei näe, mutta silloin näkee!

Bussissa matkalla kotiin mietin syntisyyttä. Se mitä minä teen on ilman muuta syntiä, jos miettii kuolemansyntejä. Ahneus, rahaa meni saatanasti vaikka olisin voinut lahjoittaa kaiken Afrikkaan ja sieluni olisi puhdas. Kohtuuttomuus, mihin mä muka tarvitsin niitäkin E-vitamiinivoiteita, saati niitä alusvaatteita, tai kenkiä? Kateus, tietysti mä kadehdin kaikkia kauniita ihmisiä, ja Annikaakin kadehdin. Laiskuus, mä en olis tässä kondiksessa jos en olisi niin laiska. Ylpeys, ylpeys on sama kuin turhamaisuus, ja turhamaistahan tämä kaikki on niille, jotka eivät näe korkeampaa päämäärää. Viha, vihaanhan mä kaikkea, Joria ja Jorin naisia ja itseäni ja Annikaakin ja kaikki koulun idiootteja. Himo, himo on kysymysmerkki. Himo, tai aviorikos. Huorintekeminen. Haluan mä, mutta haluanko mä halun vuoksi, vai siksi, että mut viimein hyväksyttäisiin, että mä viimein kelpaisin?

Mä joudun tasan varmasti helvettiin.

Syömiset 1.1. 

Aamupala: omena

Lounas: 4 dl pinaattikeittoa ja kananmuna

Välipala: omena

Päivällinen: riisiä, kanaa ja salaattia

Iltapala: omena

Liikunta: hyötyliikunta

Syömiset 2.1.

Aamupala: omena ja porkkana

Lounas: eilistä riisiä ja kanaa ja salaattia

Välipala: teessä hunajaa

Päivällinen: makaronilaatikkoa ja ketsuppia, 

porkkanaraastetta

Iltapala: -

Liikunta: kävin uimahallissa

Syömiset 3.1.

Aamupala: Ruisleipää, levitettä ja kurkkua

Lounas: omena

Välipala: omena

Päivällinen: makaronilaatikkoa ja ketsuppia,

porkkanaraastetta

Iltapala: omena 

Liikunta: tein vatsalihaksia ja lankutin

Tänään olen juonut kupin kahvia.